kosonenjuhapekka Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea

Suomi ei tule liittymään NATO:on, syy selviää IL:n artikkelista

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711152200534321_ul.shtml

Iltalehden 16.11.2017 artikkeli on karua luettavaa. Ei niinkään afgaanien osalta, vaan Venäjällä laittomasti oleilevien kokonaislukumäärän perusteella.

"Kaikkiaan turvanpaikanhakijoita on Venäjällä Grazdanskoe sodeijstvie -järjestön johtajan Svetlana Gannushkinan mukaan noin 200 000 - 300 000. Jos raja Venäjän puolelta Suomeen avattaisiin turvapaikanhakijoille, tekisi se Venäjästä kauttakulkumaan esimerkiksi Afganistanista saapuville tulijoille."

Laittomasti maassa oleskeli 2,6 miljoonaa ihmistä. Todellinen luku lienee suurempi, ja mahdollisten Suomeen mielivien elintasopakolaisten määrää voi vain arvailla.

Kyseisen uutisen uutisarvo ylittää tuhatkertaisesti normaalin Iltapulu-tason ja samalla selviää todellinen syy, miksi Suomi ei tule liittymään NATO:on.

Kyseinen 2.6 miljoonaa laitonta oleskelijaa ovat se ase, jolla Venäjä pystyy kiristämään Suomen kaltaista rajanaapuriaan. Jos Suomen ulkopolitiikka ei miellytä Kremliä, alkaa pakolaisvirta kohti Suomen rajoja. Tästähän saatiin esimakua jo vuonna 2015.

Tehtiin kuitenkin jokin sopimus, jonka seurauksena virta idästä tyrehtyi ja Suomi pelastui. Saimme muuttovoittoa "vain" 30 000 länsirajan ylittäneen verran.

Sopimukset Venäjän kanssa ovat kuitenkin kuin sopimuksia paholaisen kanssa. Niistä on erittäin vaikeaa luovia irti ja niissä on aina erittäin kiusallisia clausuumia.

Saamme leikkiä hiekkalaatikolla läntisten naapureittemme kanssa, mutta jos "äidin" kutsua ei noudateta, siitä seuraa piiskaa.

Ei Venäjän tarvitse lähettää rajan yli sotilaita, tai edes pieniä vihreitä miehiä. Riittää, että tänne lähetetään päivettyneitä miehiä 200 000 kpl ja Suomi on polvillaan.

En jaksa uskoa, että sitä taakkaa jakaisi kukaan meidän kanssamme.

Viitteenä: Ilkka Remes, Kiirastuli  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (43 kommenttia)

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Jep. Suomi ei kykene valvomaan rajojaan edes Ruotsin puolella. Ja idässä on kymmenen kertaa enemmän rajaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Idässä sitä valvotaan. Jokainen normaalireittiä rajalle tuleva joutuu viisumi- ja passitarkastukseen, tulliin y.m.

Suomen rajaviranomaiset voivat sanoa, että maahantulolupa ei ole kunnossa ja sillä siisti.

Tietysti jo Neuvostoliiton aikanakin leveästä rajavyöhykeestä huolimatta joskus saattoi joku urhea metsäläinen kävellä korpien kätköissä rajan yli asumattomalla ja kevyemmin vartioidulla seudulla, mutta ei se helppoa ole ollut.

Kyllä Suomi kykenisi valvomaan rajaa myös Ruotsin osalta, mutta jo 50-luvulla on päätetty, että sitä rajaa ei tarvitse valvoa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Vuonna 2015 itärajan idänpuoleiset valvojat lähtivät "tsajulle" ja Suomeen livahti jokunen tuhat läpsyttelijää.

Suomalainen rajavartija on polvillaan taikasanan asylum edessä.

1939 kymmenet tuhannet huopatossuläpsyttelijät pysäytettiin konekiväärien ristitulella, koska heidän maahantulo-oikeudessaan oli paljonkin epäselvyyksiä.

Mitä, jos hekin olisivat keksineet sanan asylum?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #4

"Mitä, jos hekin olisivat keksineet sanan asylum?"

Luovuttaessaan aseensa ja hakiessaan turvapaikkaa heidät olisi otettu silloin vastaan Suomeen antautuneina vankeina. Suomi puolestaan olisi saanut omille sotilailleen vastaavan määrän lisäaseistusta. No problem!

Tuo turvapaikan hakijoiden tulo niin Venäjältä kuin Ruotsistakin on vain järjestelykysymys hoitaa oikeille raiteilleen. Ruotsia tuskin juuri missään yhteydessä pidetään turvattomana maana ja Venäjänkin kohdalla ainakin virallisesti asia on siten sangen harvoissa tapauksissa. Tshetsheenejä ehkä sillä perusteella olisi joskus syytä ottaa.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

No, silminnäkijät kertovat, että sieltä idästä valuu paljon laittomasti maahan.. jokunen on jäänyt kiinnikin:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005393022.html

Satoja yrittäjiä saatu kiinni:
https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/321c0dc3-a310-4...

Mutta silti, kymmeniä pääsee läpi.. tällä veneellä päässyt ainakin 70 Suomeen ja tätä kautta Eurooppaan:
https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/d8ffc2d0-b28f-4...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

"Itärajan yli yritetään laittomasti useimmiten Kaakkois-Suomessa — hyvin harva pääsee Suomeen asti"

Eli kyllä rajaa valvotaan sen verran tiukasti kuin nykymaailmassa on mahdollista. Eivätkä nuo tuolla tavalla laittomasti tulleet täältä juuri turvapaikka ano tai saa.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola Vastaus kommenttiin #8

Mahdatkohan edes tietää, että itä-rajaammekin valvotaan melko heppoisesti. Luotetaan sensoreihin, kameroihin yms.
Rajavartioasemia on enää murto-osa entisestä, partiotuvistakin enin osa on suljettu. Poliitikkomme säästämisinnossaan unohtivat, että tekniikkakin vaatii fyysisen suorituksen.
Maastoitse muuten rajalinja on melko helposti ylitettävissä puolin ja toisin.
Vika ei ole rajavartiolaitoksessa vaan poliitikkojen tarjoamisissa resursseissa.
Onneksi nykyisin (viimeinkin) on herätty ja rajavartijoiden koulutusmääriä on lisätty ja fyysistä rajavalvontaa erämaaseuduillakin tehostettu; kuitenkin, riittämättömästi vs takavuosien valvonta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #10

Venäjän puolella on rajavyöhykkeiden leveys palautettu miltei samalle tasolle kuin Neuvostoliiton aikana, joten kyllä siinä maastokelpoinen marjoja syövä metsäsissi saa olla, että korven kautta Suomen rajalle pääsee. Jossain kohdin saattaa olla helpompaa, mutta ei sieltä sillä tavoin riesaksi asti porukkaa ole tullut.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #12

Ne tulevatkin vesitse. Oletettavasti vain pieni osa on jäänyt kiinni. Kun se pieni osa on monta sataa kiinnijäänyttä, niin monta tuhatta on mennyt läpi.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola Vastaus kommenttiin #12

Ei muuten ole näin. Kaksi suomalaista metsästäjää Sallan tasalla huomasivat olevansa rajavyöhykkeellä; takarajalinja oli jo vahingossa ylitetty. Venäläisten rajavartijoiden Uatz kun meni ohi, palasivat heistä katsoen oikealle puolelle.
Suomessa tilanne on hieman parempi kun takarajalinja on merkitty keltaisin renkain puihin/tolppiin n 20M:n välein.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #8

Tuo on samanlainen uutinen kuin että "lama ei koske meitä" jne.
Jos siellä on tuhansia laivoja vuosittain ja osassa (vaikka sadassa) menee 10 kertaa 10 ihmistä, niin en puhuisi hyvin harvasta, kun puhutaan 10.000 ihmisestä.
Nämä ihmiset menevätkin Suomen läpi Eurooppaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tässä voikin olla uudenlainen vaikuttamisen ase. Ei suostuta yhteistyöhön rajat ylittävissä ongelmissa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomen itsenäisyyden aikana rajavalvonta ei ollut mikään ongelma, EU tässäkin sen ongelman on luonut maailmanhalauksellaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aina 50-luvulta lähtien Ruotsin maaraja on ollut käytännössä yhtä vapaa kuin nytkin. Itärajan valvontaan puolestaan EU:lla ei ole ollut myöskään mitään vaikutusta. Korkeintaan schengensopimuksen myötä Suomen velvoite sen valvomiseen on korostunut entisestään.

Itämerta ei EU myöskään ole kuivattanut, joten en ollenkaan ymmärrä mitä kommentillasi tarkoitat.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Turvapaikanhakijat kävelivät tai oikeammin ajoivat autolla Venäjältä Suomeen eikä rajavartija voinut kuin auttaa "asymum" taikasanan sanonutta rajan yli ja kuljettivat nämä VOKkeihin. Itsenäisyyden aikana Suomeen saapuvilta vaadittiin asianmukaiset matkustusasiakirjat mutta nykyään sana "asylum" rittää myös Venäjältä eli olemme täysin naapureidemme varassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #21

Jos Suomi nyt pari vuotta sitten on menetellyt toisin kuin se olisi menetellyt siinä hypoteettisessa tilanteessa, että moisia turvapaikanhakijoita olisi aikoinaan Neuvostoliitosta tullut, niin se on Suomen oma valinta eikä EU:lla ole siihen mitään osaa eikä arpaa.

Neuvostoliiton aikana Suomi tosin ei ollut itsenäinen, vaan täältä jouduttiin lähettämään takaisin kaikki kiinni jääneet "loikkarit" (=turvapaikanhakijat), jotka tulivat tietoon Neuvostoliitossa ennen kuin ehtivät Suomesta vaikkapa Ruotsin puolelle.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #26

"Suomen oma valinta eikä EU:lla ole siihen mitään osaa eikä arpaa."

Lehtiartikkelin mukaan Suomella ei ole valinnanmahdollisuutta, pakko ottaa ja pakko hyväksyä laiton maassaoleskelu. Tätä samaa käytäntöä laittomuuksien kanssa olemme todistaneet jo usean vuoden eikä poliitikot tai viranomaiset mahda mitään. Norjalla taas itsenäisenä maana on mahdollisuus valita. Sama se ulkoraja on etelässäkin, pakko ottaa kaikki tulevat, ainoastaan idässä uskalletaan vastustaa ja EU on heidän kimpussaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #21

Pääseekö myös Venäjälle ilman papereita kun sanoo tuon taikasanan?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #40

Venäjä on Norjan tapaan itsenäinen valtio eikä Brysselin määräilyt aiheuta mitään toimenpiteitä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Venäjä hallitsee maahantulijoiden määrillä rajoja idässä, Lähi-idässä ja Afrikassa. Se voi milloin tahansa lamauttaa koko Euroopan pyytämällä Turkkia ja Libyaa laskemaan miljoonia tulijoita Eurooppaan ja häätämällä omat ulkomaalaisensa Suomen kautta.

Suomen Nato-jäsenyydellä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä koska Venäjä voi kiristää Suomea ja koko Eurooppaa joka tapauksessa.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Mutta erityisesti NATO:n liittyttäessä tämä on Venäjälle paras keino painostaa ja saada yhteiskunta sekaisin.
Toisaalta eliittihän itse asiassa haluaa lisää maahanmuuttajia, koska maassa on kuulemma työvoimapulaa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Suomalainen rajavartija on polvillaan taikasanan asylum edessä".

"Asylum" tarkoittaa turvapaikkaa eli tulija haluaa rajalla ilmoittaa hakevansa turvapaikkaa. Miksi suomalainen rajavartija on polvillaan kun Venäjä on käsittääkseni turvallinen maa.

Koska turvapaikan hakija Suomen rajalla on pakosti tullut turvallisen maan kautta (ellei ole naapurimaamme kansalainen, tai saavu lentäen tai laivalla suoraan turvattomasta maasta) hänet voidaan estää saapumasta Suomeen ja kertoa, että turvapaikkaa pitää hakea ensimmäisessä turvallisessa maassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juuri noin! Samaa olen yrittänyt tolkuttaa kaikille näille kouhkaajille jo pitkään.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Miten Natomaa Norja toimii itärajallaan?

15.10.2015 klo 09:28
"Norjan oikeusministeriö on ilmoittanut, että Venäjältä saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemuksia ei käsitellä. Norjan hallitus valmistelee maahanmuuttovirastolle ohjeita turvapaikanhakijoiden välittömästi käännyttämisestä takaisin Venäjälle.

– Nämä ihmiset eivät kärsi hätää. He ovat turvassa Venäjällä. Meidän on käytettävä resurssimme niiden hyväksi, jotka todella tarvitsevat sitä, Norjan oikeusministeri Anders Anundsen sanoo NRK:lle."
https://yle.fi/uutiset/3-8382585

Norja ei tehnyt mitään sopimusta Venäjän kanssa kuten Suomi teki 2015. Käännyttäminen välittömästi itärajalta ei siis ole Natomaa Norjan näkökulmasta mikään neuvotteluasia Venäjän kanssa. Venäjä ei pysty painostamaan Natomaa Norjaa itärajan yli tulevilla turvapaikanhakijoilla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei se Suomeakaan olisi voinut painostaa. Suomi olisi voinut menetellä samalla tavalla. Eikä NATO:on liittyminen sellaista menettelytapaa ainakaan estäisi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Norja on itsenäinen valtio, Suomi noudattaa Brysselin ohjeita.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #23

Norjakin noudattaa Brysselin ohjeita, mutta ei pääse niihin itse vaikuttamaan. Ja EU:n ulkopuolisena Schengensopimusalueena se on samalla tavalla vastuussa omasta rajavalvonnastaan kuin Suomikin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #24

"Norjan oikeusministeriö on ilmoittanut, että Venäjältä saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemuksia ei käsitellä."

Norjan ei tarvitse noudattaa Brysselin määräyksiä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #29

Ei Bryssel määrää, että turvallisesta maasta saapuneita on pakko ottaa turvapaikkahakemuksen käsittelyyn. Se on harhaluulo. Suomi voi menetellä aivan samoin.

Itse asiassa Suomi on itse rikkonut omapäisen itsenäisesti schengensopimusta tehdessään Venäjän kanssa diilin, että vain venäläiset tai valkovenäläiset (suomalaisten lisäksi) saavat ylittää rajan pohjoisissa rajanylityspisteissä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #36

"Ei Bryssel määrää, että turvallisesta maasta saapuneita on pakko ottaa turvapaikkahakemuksen käsittelyyn. Se on harhaluulo."

Eikä Bryssel määrää että Puolan ja Unkarin on MYÖS otettava turvapaikahakijoita, se vain vaatii, uhkailee, kiristää ottamaan turviksia, se on harhaluulo. Bryssel on määrännyt laivaston noutamaan kaikki halukkaat Afrikan rannikolta ja tuomaan heidät EU:n sisälle, Italiaan ja Kreikkaan jaettaviksi EU-maiden kesken, se on vain harhaluulo. Harhaluulo on myös että Suomessa vaeltelee laittomia maahanmuuttajia.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Suomi palauttaa ulkomaalaisia, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa Suomesta. Heidät voisi kuljettaa Venäjän rajalle ja kertoa, että turvapaikkaa voi anoa myös Venäjältä. Kun rajalla sanoo "asylum", niin venäläisen rajaviranomaisen on pakko ottaa tulija vastaan (vai onko venäläisillä eri säännöt?)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Miksi menisivät Venäjälle kun Suomessa saa paremmin rahaa ja asunnon?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kyse onkin niistä, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa. Suomelle tulee halvemmaksi bussikuljetus Vaalimaalle kuin lentolippu saattajien kanssa kotimaahan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #30

Voisihan Suomi palauttaa Ruotsiin nämä joille ei anneta turvapaikkaa, mutta EU ei tähän suostu. Puola ja Unkari ovat jo rangaistuslistalla koska eivät ota turvapaikanhakijoita ja Suomi taas on mallioppilas.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Venäjä on hyvä naapuri Suomelle eikä tuuppaa ongelmiaan rajan yli niin kuin ruotsalaiset. Mutta tämänkin asian jotkut Venäjä vihamieliset kääntävät päinvaistaiseksi, eli muka kiristykseksi.

Juhani Piri

Itse en ainakaan ole veäjä vihamielinen, mutta näen kyllä uhkan mikä voi olla hyvinkin todellista. Jos uhkiin suhtautuu välinpitämättömästi tulee vielä huomaamaan kuinka väärässä sitä tulikaan oltua. Ja sitten on jo myöhäistä.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Sanotaan vaikka niin, että mahdolliset Stalin-tyyppiset ongelmat Venäjän hallinnossa ovat uhka sekä Venäjän kansalle että naapurivaltioille. Onneksi Putin on johtanut maataan suhteellisen mallikkaasti.

Juhani Piri Vastaus kommenttiin #33

Suomi tekee itse venäjästä itselleen uhan liian avokätisellä ja sinisilmäisellä maahanmuuttopolitiikalla. Venäjä voi sitä joskus käyttää hyväkseen jos alkaa tympimään. Suomi on täysin kusessä jos venäjä avaa rajansa. Eipä venäjän käytöksestä suomea kohtaa ole valittamista tällä hetkellä. Vakavaan katastrofiin on ainekset, mutta suomi aiheuttaa sen katastrofiuhan täysin itse.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Eihän kyseinen hyvä naapuri keväällä 2015 Suomelle toki mitään ongelmaansa tuupannut. Päinvastoin.
Se tuuppasi Suomeen työkalunsa. Sopivan suuruisen näytteen vihjatakseen, että tätä tavaraa pystymme toimittamaan teille tarpeen tullen rajattomasti. Enemmän kuin tarpeeksi.

Kuinka ollakaan, Suomen kanssa diili syntyi kuin rasvattuna, mutta Nato-maa Norja sanoi ei, kiitos. Mistä arvelisit tuon eron johtuvan?

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

"Riittää, että tänne lähetetään päivettyneitä miehiä 200 000 kpl ja Suomi on polvillaan."
Eipä niitä tarvitse lähettää, koska ne tulevat vapaaehtoisesti nauttimaan Suomen mainostamista sosiaalietuuksista!

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Rajavartiolaitoksen perustaminen taitaisi olla paikallaan.
Aika olisi perustaa myös pakolaisleirejä, ennen tutkimattomien päästämistä kantaväestön joukkoon. Miksi maailmalla vaaditaan passeja ja rokotustodistuksia?

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Jos otsikon väite pitäisi paikkaansa niin Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa olisi suuri määrä Venäjältä rajan yli tulleita pakolaisia.
Eipä ole.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Vaalisto ei taida tietää mitään eri maiden sosiaaliturvasta. Suomi on houkutellut elintasopakolaisia helpon rahan avulla loistaakseen Brysselissä mallioppilaana ja tämä tietää rahakkaita virkoja suomalaisille poliitikoille. Ainahan voi leikata suomalaisilta jakaakseen muille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset