kosonenjuhapekka Mitään vaihtoehtoa ei pidä poissulkea

Uutta tieliikennelakia ehtisi vielä täsmentää

Melkoisen monella lienee kokemusta rekan perässä köröttelystä. Rekkojen pituudet ja painot kasvavat ja tämä tarkoittaa yhä hitaampia ja vaikeammin ohitettavia ajoneuvoja maanteillä.

Tieliikennelain uudistamiseen voisi lisätä pykälän tarpeettoman ajon kieltämiseksi raskailta ajoneuvoilta vasemmanpuoleisilla kaistoilla tilanteissa, joissa samaan suuntaan on kaksi tai enemmän ajokaistoja.  

Liikenteessä törmää usein tilanteeseen, joissa rekka ohittaa toista ohitusmatkan ollessa luokkaa 2-3 kilometriä. Muu liikenne ajaa kiltisti ohittajan perässä rekan n. 90km/h maksiminopeudella.

Toinen, vielä huolestuttavampi seikka on se, että raskas liikenne käyttää mm. pääkaupunkiseudulla kehäteiden kapasiteettia täysimääräisesti. Esim. pääkaupungin kehä III:lla pahimmassa tilanteessa kolmekin rekkaa ajaa rinta rinnan.

Kieltämällä raskaalta liikenteeltä tarpeettoman vasemman kaistan käyttämisen vältyttäisiin talvisilta ongelmilta mm. Vantaan Kuninkaalan nousussa, jossa rekat hyytyvät enemmän tai vähemmän mäen jyrkkyydestä johtuen. Mäkeen jumittuva ajoneuvo muodostaa nykyisessä, vilkkaassa liikennevirrassa merkittävän haitan muulle liikenteelle varsinkin tilanteessa, jossa raskas rekka vikaantuu väärälle kaistalle. Teoreettinen kahden raskaan ajoneuvon onnettomuus ohittamistilanteessa pysäyttää liikenteen täysin.

Keski-eurooppalaiseen tyyliin raskaan liikenteen liikkumisen voisi muutoinkin kieltää kaupunkialueilla pahimpina ruuhkahetkinä. Tarvitseeko jokaisen rekan puskea liikenteeseen juuri 08-09 tai 15-16? 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Raskasliikenne raiteille, järville, joille, ilmaan ja merille.

Lienee tarvetta ottaa vähän pakkia, mutta uusin eväin. Yllyttäisin liikenneministeriä hakemaan tätä linjaa ja jättäisi vaikka nuo sähköavusteiset polkupyörät vapaasti valittaviksi ilman älyttömiä tukia.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Yksinkertaisin tapa täsmentää lakia olisi asettaa yleinen kattonopeus teillämme 80 km/h. Tarve ohituksiin poistuisi melkein kokonaan, polttoaineita säästyisi, useampikaistaisia teitä rakennettaisiin vain todellisille ruuhka-alueille, elämä muuttuisi kaikinpuolin rauhallisemmaksi.....ja kuitenkin ehtisimme sinne minne tarviikin näin internetin aikaan.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Kyllä minäkin ehtisin sillä 60 nopeudella, mitä ne muutamat liikenneahtaajat tulisivat köröttelemään maantien valtiaina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset