Miksi puolustusvoimat eivät päivitä koulutustaan nykyaikaan?
Viime aikoina on ollut paljon porua palveluksensa keskeyttäneistä, joiden määrä ei tunnu vähenevän edellisvuosista.
Kyseinen artikkeli on vuodelta 2009. Itse kävin armeijan yli 20 vuotta aiemmin. Vaikuttaisi siltä, että mikään ei ole muuttunut vuosien saatossa, eikä lie muuttunut vieläkään.
Muu maailma elää jo 2000-lukua, mutta mutta armeija ei. Samaa vanhaa sulkeista, vaikka elämme vuotta 2018.
Palvelusaikoja on porrastettu, mutta silti jokaisen palvelusaikaan mahtuu tyhjäkäyntiä vasymykseen saakka. Alokasaika juostaan kaula putkella, mutta gonavaiheessa lähinnä maataan punkalla päivät pitkät.
Erään blogin kommenteissa viitattiin siihen, että nuoria miehiä eivät sotaleikit edes kiinnosta.
Asiahan on juuri päin vastoin.
Tuhannet varusmiesikää lähestyvät nuoret "sotivat" virtuaalimaailmassa päivittäin PC ja konsolimaailmassa sekä käyvät paintball ja kuula-asesotia reaalimaailmassa. Teini-ikäiset oppivat ARMA-sarjan sotavideopeleista enemmän yksittäisen taistelijan taktiikkaa ja joukkojen mikrotason yhteistoimintaa kuin maasotakoulussa konsanaan.
Sen sijaan fyysinen armeija ei kiinnosta, koska siellä ei ole kivaa ja touhu on pääasiassa passiivista. Vuodessa ammutaan ehkä sata kovaa ja pääasiassa maataan punkassa tai metsässä.
Armeijan pitäisi uudistua ja tulla tähän aikaan mukaan. On toki hienoja asejärjestelmiä, tekniikkaa, pimeätähtäimiä jne. mutta niitä ei riitä kuin erikoistehtäviin koulutettaville.
Jonninjoutavan sulkeisen sijaan armeijassa tulisi järjestää esim. seinä tai kalliokiipeilyä, melontaa tai mitä tahansa sotilaallista kuntoa kohottavaa, joka ei ole pesäpalloa. Ammuntaa eri aseilla tulisi olla vähintään kerran viikossa ja kaikille varusmiehille tulisi järjestää mahdollisuus kokeilla kaikkea sitä, mitä peleistäkin löytyy; pistooleista raskaisiin konekivääreihin, tankkeihin ja tykkeihin. Niillä kaikilla pitää päästä ampumaan ja paljon.
Myös itsepuolustuskoulukseen voitaisiin panostaa edes hippusen verran. Eikä mitään painia, vaan filippiiniläisiä taistelulajeja puukoin, kepein ja vesurein. Ne ovat tuttuja suomalaisillekin, joskaan eivät niinkään tappoaseina.
Armeijan ongelma on se, että se kykenee passivoimaan jopa aktiivisimmat sen sijaan että aktivoisi passiivisimmat.
” Eikä mitään painia, vaan filippiiniläisiä taistelulajeja puukoin, kepein ja vesurein ”
Samaa mieltä kanssasi. Ainakin osa näistä taidoista voitaisin opettaa myös tavallisissa joukko-osastoissa, tekisi palveluksen huomattavasti mielekkäämmäksi. Vai tulisiko heistä jokin uhka yhteiskunnalle?
https://varusmies.fi/erikoisjoukot
Ilmoita asiaton viesti
Suomen Kuvalehden artikkelissa kaikki kolme haastateltua olivat sairaita. Ei sairaiden paikka varusmiespalveluksessa olekaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jo 80-luvulla nyttemmin edesmennyt tuttavani yritti hankkia ns. hullun paperit, ettei hänen olisi tarvinnut keskeyttää lukion jälkeen käynnistämäänsä yritystoimintaa armeijan takia.
Hän ei saanut vapautusta, mutta pääsi siviilipalvelukseen, eli käytännössä pyöritti yritystään samaan aikaan kun itse raahasin heittimen putkea pitkin pöpelikköä.
Jos sairaus on jonkinmoinen mittari, niin me suomalaiset todellakin tarvitsemme verenvaihtoa. Niin paljon nykyisin on palvelukseen kelpaamattomia ”sairaita.”
Pointtina oli se, että jos armeija olisi hitusenkin kiinnostavampi, ”sairaitakin” olisi vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin 90-luvulla sai vapautuksen jo sillä, että sanoi olevansa homoseksuaali. Nykyään riittää esim. se, että sanoo käyttävänsä jatkuvasti kannabista, eikä aio lopettaa. Tällä hetkellä ei totaalikieltäytyjiäkään rangaista, joten sangen vapaaehtoinen armeija de facto on.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti asepalvelus tulisi mielekkäämmäksi, jos se olisi juuri tuollaista kuten kuvasit J-P. Voisi jopa käydä niin, että sinne suorastaan hinguttaisiin. Naistenkin osuus varmasti kasvaisi. Minäkin voisin lähteä sinne uudestaan jo näin vanhalla iällä kuin 52-vuotiaana. =D
Ilmoita asiaton viesti
Nuorimies.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin armeijan 1976-77. Osasin pedata sänkyni ja siivota asuntoni jo ennen armeijaa, samoin osasin myös ampua. Tunsin myös kartan ja kompassin. Minun ei olisi tarvinnut tuhlata yhtätoista kuukautta noiden taitojen kertaamiseen, helvetin huonon ruuan syömiseen, idioottien ”johtajien” päähänpistojen toteuttamiseen, jatkuvaan odotteluun ja vitutukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin armeijan 1993-1994. Mikään ei ole sinun ajoista ainakaan silloin muuttunut. Hukkaan heitetty aika.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, en minä ainakaan armeijaa tarvinnut kasvaakseni mieheksi. Paikka oli täynnä toinen toistaan kykenemättömämpiä ”ammattilaisia”, joiden motivointikyvyn taso oli keskitysleirin kapon luokkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kapon luokan johtajat olivat lähinnä aliupseereja tässä olen samaa mieltä kanssasi. Mutta mutta ei heidän tahtoonsa pitänyt taipua, minä otin yhteen koko komppanian aliupseerien kanssa enkä taipunut, pelko on ihmisen pahin vihollinen. Osasta tuli jopa hyviä kavereita
Tämän jälkeen kaikki meni todella malliikkasti.
Kertausharjoituksista riittäisi kerrottavaa myös kantahenkilökunnasta ja heidän asenteista, mutta unohdetaan se puoli.
Ilmoita asiaton viesti
Minä kävin armeijan 1994-1995. Mielestäni ruoka oli hyvää, paitsi sissimuonan kalasäilykkeet, no johtajat voidaan arvostella kukin tavallaan, riippuu arvostelijasta.
Loppu tulema, armeija oli elämäni helpointa aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän sen nimenomaan pitäisi olla helppoa.
Ilmoita asiaton viesti
Minkäs teet elämässä oli tullut jo koettua aika paljon.
Ilmoita asiaton viesti
1/77. Viesti ja kyllä kiinnosti. Valitettavati AUK n jälkeen koulutus nyykähti ja samoin kävi omalle mielenkiinnolle. Tekemisestä tuli tylsää ja puuduttavaa puurtamista, vaikka aselaji olisikin ollut täynnä mielenkiintoisia tiedonkulkuun liittyviä radioita ja laitteita, joiden käyttöä ja sielunelämää olisi mielelllään opetellut enemmänkin
Jälkeenpäin katsoen, toisenlaisella koulutuksella olisi palveluajasta saanut paljon enemmän irti, myös ammatinvalintaa ja jatkokoulutusta ajatellen.
Kumma juttu kyllä, jos edelleen hiippaillaan samoja polkuja.
Ilmoita asiaton viesti
Armeija puolustaa Suomea myös rauhan aikana – jo pelkällä olemassa olollaan. Ilman Puolustusvoimia Suomi menettäisi itsenäisyytensä. Itänaapuri olisi täällä ”alta aika yksikön.” Ehkä tässä on motiivia nuorille varusmiespalvelukseen. Sodan käyneen sukupolven suuret uhraukset pitäisi olla myös riittävä peruste varusmiespalveluksen suorittamiseksi.
On ilo todeta, että naisia on tullut vapaaehtoisina varusmiespalvelukseen. Vaimoni siskon molemmat tyttäret kuuluvat näihin naisiin. Toinen tuli vänrikkinä siviiliin ja toinen on myös tulossa vänrikkinä siviiliin.
Varusmiespalveluksessa on hyvää aikaa miettiä elämänsä suuntaviivoja myös opiskelun ja tulevan ammatin suhteen. Näin kävi myös minulle. Suoritin varusmiespalveluksen 1968 – 1969.
Omana varusmiesaikanani pidettiin suurena häpeänä, jos joutui ”maitojunalla” siviiliin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä armeija uudistuu.
Porin prikaatin komentaja on mm. uudistanut käytäntöjä: ”Heti komentajakautensa alussa eversti Saari käski muutamia uudistuksia, joilla karsittiin epäoleellisuuksia arjen palveluksesta.
– Jatkossa ryhmänjohtajat asuvat samassa tuvassa alokkaidensa kanssa, mikä mahdollistaa omalla esimerkillä johtamisen ja samalla he pysyvät jyvällä alaistensa iloista ja suruista. Johdetut aamutoimet lopetettiin, sillä ne olivat turha stressitekijä palveluksen alussa, jolloin on paljon muutakin kuormittavaa. Alokkailla tulee myös alusta alkaen olla vapaa-ajallaan mahdollisuus käyttää sotilaskodin ja Kuntotalon palveluja ilman varusmiesjohtajien asettamia rajoituksia, eversti Saari luettelee uudistuksia”.
Lisää
https://maavoimat.fi/documents/1950813/2900027/Por… sivu 8
http://www.porinprikaatinkilta.fi/image/porilainen… sivu 14
Ilmoita asiaton viesti
Eipä vaikuta kovinkaan paljon varsinaisen koulutuksen tehostamiselta.
Ilmoita asiaton viesti
Pienin askelin varmaan edetään. Tuossa numerossa 7 kerrottiin palveluksensa keskeyttäneiden määrän vähentymisestä. Se suunta olisi varmaan hyvä opintojensakin keskeyttäneiden osalta.
Tuolle Porin prikaatin komentaja Saarelle tuli ylennys kenraaliksi keväällä ja toimipaikka vaihtui.
Ilmoita asiaton viesti
En itse asepalvelusta käynyt, paljolti koska tiesin sen olevan juuri sellaista ryydytystä, mistä blogisti ja Max Jussila tuossa edellä kertoivat. Ehkä asevelvollisuuden alennustila johtui pitkälti sen pakollisuudesta. Pakollisuus valitettavasti tarkoitti, ettei varusmiesten positiiviseen motivointiin tarvinnut juuri kiinnittää huomiota, koska kyse oli velvollisuuden suorittamisesta ja siten käskeminen riitti. Jos ei totellut käskyjä, rangaistiin. Neuvostomeininkiä. Ehkä olisinkin saattanut suorittaa maanpuolustuskoulutuksen vapaaehtoisesti.
Olen kuitenkin jo nuoresta harrastanut monenlaisia sota-aiheita ja osallistuinpa kerran peräti reserviupseerien taitokisoihin, vaikka olenkin sivari. Kuinka näin pääsi käymään on oma tarinansa, mutta reserviupseerikerhon tiimi taisi sijoittua noin kolmanneksi. Minut kirjattiin kisoihin vänrikkinä. Sotapelejä olen harrastanut aluksi lautapeleinä ja sitten tietokoneella. Mainitsemaasi ARMAa olen tahkonnut varmasti satoja tunteja ja se onkin viime vuosina ollut miltei ainoa PC-peli, jota olen pelannut. Se portattiin vieläpä Linuxille, mikä helpotti pelaamista. En tosin välttämättä sanoisi sen olevan mitenkään lähellä realistista sodankäyntiä, sikäli että siinä on oiottu monia asioita aivan kohtuuttomasti. Monet reaalimaailman harrastukset, kuten retkeily, suunnistus, airsoft ja oikea ampuminen, varmasti täydentävät peliharrastuksia. Blogistin mainitsemia ”seinä tai kalliokiipeilyä, melontaa” – check, check, check.
Käsittääkseni puolustusvoimat on kuitenkin uudistunut 1980-luvulta valtavasti. Kalusto on modernisoitunut jopa pelien tasolle. 90-luvun lopulla tuli syväjohtaminen, joka syrjäyttäessään autoritäärisen johtamisen varmasti vei asepalvelustakin mielekkäämpään suuntaan. Johtaminen ei enää perustunut käskemiseen ja rangaistuksiin vaan luottamuksen ja positiivisen motivoinnin mahdollistamaan itseohjautuvuuteen. Kuinka hyvin se sitten on jalkautunut käytäntöön, en itse tiedä. Vanhat asenteet voivat elää edelleen.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys on mielenkiintoinen uusi tekijä, joka osin toi mahdolliseksi sen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen, johon itse olisin halunnut osallistua. Tosin sen sotilaallinen toiminta on pääasiassa kohdistettu reserviläisille, eikä ole asepalvelusta vastaavaa opinto-ohjelmaa. Asepalveluksen kurssimuotoinen suorittaminen olisi mahdollistanut joustavamman osallistumisen kuin täysiaikainen palvelus kasarmiolosuhteissa. Mielelläni osallistuisin edelleen, jos vain kunto antaisi myöden – lyllertävä keski-ikäinen nörtti ei ehkä ole se mitä MPK:n toimintaan ensisijaisesti haetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksessasi on paljon hyviä ehdotuksia. Tosin väitteesi siitä, että “Vuodessa ammutaan ehkä sata kovaa…” tuntuu kuitenkin oman kokemukseni perusteella olevan hiukan alakanttiin. Jo ennen peruskoulutuskauden loppua olin ampunut ainakin kymmenen kertaa tuon määrän kovia (UudJP 1980-81). Ammuntaakin jossain muodossa oli ainakin kerran viikossa. Onko armeija todella muuttunut noin paljon?
Rynkyn lisäksi pääsimme ampumaan konekiväärillä, Ukko-Pekalla, Suomi konepistoolilla ja kahdella eri singolla (vaikka en ollut pst mies). Pistoolin kokeilua jäin kaipaamaan, mutta muuten en voi valittaa. Ammuntatarpeet tuli tyydytettyä.
Ilmoita asiaton viesti